Aamuisin on vielä raskas nousta ylös, mutta päivällä olen jo ollut aika pirteä, joten tuo pahin väsymys taitaa olla ohi. Luulen että toi flunssa veti niin alas, että ei enää ole kuin ylös menemistä. Pakkohan se on että saa kaikki tekemättöät rästit ennen reissua. Eilen yöllä sain kirjanpidot kuntoon ja ennen sitä jaksoin pyöriä Turussa asioilla monta tuntia. Oli ultra, piti rillit hakea, lahja ostaa, apteekissa käydä jne. Eikä olisi ollut pahitteeksi jos olisi jotain vaatteita löytynyt itsellekin. Kun nuo kaikki vetimet on semmosia, että ne on entisessä elämässä ollu sopivia, eli nykyään ihan liian tiukkoja ja pieniä ja varsinkin paidat liian lyhyitä, että napa ja jenkkakahvat vilkkuu tai sitten semmosia joita olen raskauden aikana ostanut ja vähän synnytyksen jälkeen ja ne on ihan liian isoja. Varsinkin housut on ihan pussimaiset reisien kohdalta ja paidat taas on mahan kohdalta venyneet ja ylettyy polviin asti. Eikä ole ollut inspiraatiota ostella vaatteita kun niin harvoin pääsee ostoksille oikein kunnolla ja silloin kun pääsee niin on yleensä Vilho mukana niin en viitsi kokeilla mitään vaatteita tai sit on kauhee tuli perseen alla, että pitää mennä kotiin äkkiä ettei Jannen tarvii olla "kiinni" koko päivää kun se menee töihinki tms.. Silloin tulee just ostettua jotain pakollisia juttuja, muttei oikein itseen satsattua. Pari viikkoa sitten Maria hoisi Vilhoa ja pääsin vähän vaateostoksille, mutta silloinkin o´li kyllä kiire takaisin, ettei vaan ois riesaa. No löytyi sentään pari paitaa jotka peittää navan. Yhdestä vaan pentele on napinreiät venyny niin pahasti (liian pienet napit) että jollei ole paitaa alla niin voi yhtäkkiä olla koko etumus esillä. Kerran odottaessani Vilhoa olin kirpparilla ja kävelin rauhassa siellä ja yhtäkkiä huomasin että rintaliivit on ihan esillä ja napit on auennu edestä napaan asti...Onneks ei ollu hirveesti väkeä, mut vähä kyl nolotti silti, no mulla oli se maha silloin joka on hyvä tekosyy kaikennäköiselle hajamielisyydelle. Taas eksyin siitä mitä olin kirjoittamassa.

Eli nyt sitten tänään heräsin siihen ongelmaan, että mulla ei ole huomisiin ristijäisiin mitään vaatteita. Yksi ainut mekko on, mutta sekin on siinä ja siinä, että tunnenko oloni mukavaksi siinä ja en tiedä olenko lihonut vai laihtunut viime kerrasta kun viimeksi Oskin ristijäisissä kun käytin sitä, niin se tuntui istuvan paremmin kuin nyt. Yksi toinen vaihtoehto on, että laitan vanhat suorat housut (ensin pestävä 60 asteessa, että vähän kutistuisivat koska ovat niin venyvää kangasta, että mahtuivat aika pitkälle raskaudessa vielä päälle, tai kun laittoi ne tarpeeksi alas, mahan alle) ja hippimäisen röyhelöpaidan, jossa tunnen itseni aika kotoisaksi, mutta se saattaa olla liiankin kotoisan näköinen. Jos olis kiva ihan tavallinen hame sen kanssa niin olis ihan sopiva. No huomenna Janne saa olla makutuomarina ja pelkään että se kyllä valitsee sen mekon jossa en tunne oloani niin kotoisaksi. Tätä vaatevalintaa vaikeuttaa myös se, että tunnen että olen vähän lihonnut taas viime viikkojen aikana kun olen ollut niin väsynyt etten ole jaksanut mitään tehdä, eli olen levännyt aina kun on ollut mahdollisuus. Nyt kaikki sanoo: `älä vaan liho niin paljon kuin viimeksi! Se on niin vaikeeta saada pois...´ Se on vaan hankalaa kun on pakko syödä ettei tuu pahaa oloa. Karkkia tai muuta epäterveellistä en ole pystynyt syömään koska tulee heti pahaolo jos syön pienen kourallisen karkkia tai jotain naksuja (paitsi popcorn, joka ei ällötä). Sit pikkuhiljaa kun taas "oppii syömään" niin ihana kun voi syödä normaalisti lihaa ja kaikkia ruokia ja tulee sit syötyä vähän enemmän. Vaikka mä väitän, että mä viime raskaudessa söin huomattavasti vähemmän kuin "normaalitilassa". Sitä vaan aina sattuu olemaan kylässä kun joku tekee ruokaa ja tulee syötyä niin paljon kun on niin hyvää kun joku muu tekee ruokaa. Kotonakaan meillä ei ole ikinä mitään herkkuja, kuten limsaa, mehuja, keksejä, leivoksia. Jos ostetaan limsaa niin on joku erityistilaisuus tai hemmottelupäivä. Nyt kyllä täytyy tunnustaa, että hedelmien ja vihannesten lisäksi pääravintoni on tällä hetkellä pizza. Mikään muu ei oikein maistu. Kun käyn kaupassa niin en vaan pysty ostamaan lihaa tai kanaa kun ajattelen, että mitä siitä tekisin, niin ällöttää ajatus, että mun pitäisi se valmistaa. Tätä ei yhtään auta se, että edellisiltana näin ohjelman, jossa puhuttiin lihan massatuotannosta ja näytettiin minkälaista esimerkiksi pikkupikku kananpoikien kohtelu on: haudotaan ensin kaapissa vieri vieressä tietysti tilan tarve minimoiden. Sen jälkeen kun kaikki kuoriutuneet (osa on varmaan pidempään ollu siellä pimeässä kaapissa kuoriutuneena ja joutuvat pimeässä odottamaan, että ovet avataan...) niin liukuhihnalle (jossa monet kuolee kun eivät mahdu hihnalle ja jäävät puristuksiin hihnojen väliin...) Sit 50 vuorokautta syötetään isossa tilassa, jossa neliöllä ties kuinka monta kymmentä tipua, että tuskin pääsee liikkumaan. Sit joku laite kerää ne sieltä ja ripustetaan päät alaspäin taas hihnalle, jossa ne tainnutetaan ja sitten taas automaattinen sirkkeli viiltää kurkut auki. Sit joku kone nyppii höyhenet niiltä ja lopulta joku kone paketoi ne kaupan pakettiin ja sit eiku "hyvää ruokahalua"! Ei minkäännäköistä lajillee tyypillistä käyttäytymistä suoda niille pi´kku tipun poikasille jotka tuskin ehtivät tajuta 50 vrk:n aikana, että mitä ne täällä oikein tekee...yhtä painajaista koko elämä. Puhumattakaan sioista miten ne kärsii karsinoissaan, joissa niitä lihotetaan kunnes eivät mahdu enää liikkumaan, ressukoilta leikataan saparot, jotteivät stressaantuneina purisi niitä pois. Tekis mieli ostaa lihaa suoramyynnistä joltain pientilalta, että ainaki tietää ettei oo massatuotettuja ja monet sanoo, että sen tuntee selvästi maussakin sen tuotannon laadukkuuden. Taas eksyin pahasti polulta...

ELi sitä olin tossa jossain vaiheessa kirjoittamassa, että olin ultrassa torstaina. Sai sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvä uutinen oli se että sikiö näkyi ja sydän sykki normaalisti. Huono uutinen on se, että LA siirtyykin 2 viikkoa eteenpäin, koska sikiö on pienempi. Joten olen vasta 9. viikolla. Jos siihen ultraan on uskominen niin tasan 8+5 on lauantaina. Joten mitään mittoja ei saatu otettua ja joudun kolmen viikon päästä uudestaan ultraan. Huono puolihan tässä on se, että nyt kun olen vasta 9. viikolla niin väsymystä ja pahaa oloa voi jatkua vielä monen monta viikkoa, voi jopa olla ettei se ole kunnolla vielä alkanut. Vilhon kanssa oli kauan etomista ja pahaa oloa kunnes tuli 9. viikolla vielä pahempi olo. No ei ole vielä ainakaan siltä vaikuttanut. Paitsi, että oksennus kyllä on usein meinannut tulla (pari kertaaa vaan tullut jotain suusta kun yleensä vaan oksennan ilmaa) mutta sen jälkeen on usein parempi olo ja se alituinen etominen menee vähäksi ajaksi pois. (SORI OKSENNUSPUHE!!!)

Nyt pitää mennä laittamaan pyykit kuivumaan. Ja ehkä pitäis vähän nukkuakin että huomenna jaksaa juhlistaa pikku peikkoa, jonka nimi on mulle vielä arvoitus. Kuulemma tulemme lentämään persiille (Kimin sanojen mukaan) kaikki kun kuulemme sen! Odotan innolla=)