Nautittiin kyllä Vilhon kanssa täysin siemauksin noista parista pakkaspäivistä, jotka tänne eteläänkin suotiin jo näin marraskuussa. Viime talvena muistan, että oli tasan kaksi päivää, jolloin oli lunta meillä, muuten oli niin musta ja märkä talvi ettei hirveesti tuolla hiekkatiellä viihdytty vaunujen kans...Toivottavasti Vilho tulee vielä tulevaisuudessa näkemään sellaisia talvia, joita oli kun minä olin pieni. Se oli selvää, että kun tuli talvi, niin kannettiin sukset ja pulkat ulos ja ne sai olla siellä kunnes lumi suli keväällä (ja usein ne jäivätkin jonnekin mäkeen...). Nyt saa harkita tarkkaan kannattaako mitään suksia tai pulkkia edes hankkia. Ukki on vissiin vienyt meidän pulkan (käyttää sitä talvella kun menee verkoille), joten pyysin että Janne toisi pulkan honkkarista, no ei se muistanut sitä viikonloppuna ostaa ja tänään lumi on jo sulamaan päin ja räntää tippuu, joten ei se sitä ostanut tänäänkään, joten jäi tältä erää Vilhon eka pulkkareissu tekemättä. No päästiin me ainakin yks lumiukko eilen tekemään. Vilho osaa aika hyvin vaikka hapuilevasti kävellä kengät päällä ja lumessa hapuilee vielä enemmän, varsinkin kun yrittää kokoajan mennä hankeen ja tietty kaatuu siellä...Jos eteenpäin kävelisi niin jaksaisi pitkiäkin matkoja, mutta kun kaikki ojat ja hanget ja "kakat" (kaikki kasvit on kukkia=kakka) lumen alla kiinnostaa enemmän joten niitä jäädään aina tutkimaan. Nyt ollaan joka päivä jaksettu olla ulkona kun on ollut lunta ja ulkona paljon mukavempi olla, kun ei ole kuraa ja lätäköitä, harmi vaan että loppui lyhyeen, tänään ei enää menty ulos kun tulee räntää.

Jotenkin niin masentava tää alkutalvi jos ei ole lunta. Täällä maalla ei ole MITÄÄN tekemistä. Ei ole leikkipaikkaa, ei voi mennä katsomaan ihmisiä kaupungille tai ikkunaostoksille, sitä vaan työntää niitä vaunuja ja katselee samaa harmaata tietä. Vilhokin istuu vaunuissa kasvot eteenpäin, niin sitäkään ei voi katsella...Ei ole mitään kavereita lähellä ja harvoin kukaan kaveri tänne löytää...Mulla on aina ollu niin, että kun olen asunut täällä maalla, niin niitä kavereita ei vaan ole. Sitten kun on asunut jossain kaupungissa, niin ne voi tulla paljon helpommin aina käymään ja voi mennä niille käymään milloin vaan. Se kanssakäyminen on paljon luonnollisempaa ja paljon enemmän on sitä sosiaalista elämää. Täällä maalla täytyy aina suunnitella etukäteen kun tapaa jonkun kaverin, ettei turhaan aja 15km kun ei ole kukaan kotona. Ja mä tykkään käydä extempore visiiteillä enkä suunnitelluilla.

Mulla on sekin, että mä oon asunut niin monessa paikassa ja kaverit on aina jäänyt sinne, ja mä oon niin huono pitämään yhteyttä, että sit ne jää kokonaan, koska mä en varsinaisesti TARVITSE kavereita, koska mä viihdyn niin hyvin itsekseni ja Jannehan on mun paras kaveri...Olen siis tosi huono kaveri ja itsekäs, koska viihdyn niin hyvin yksikseni, enkä kaipaa ketään muuta, enhän voi myöskään sit vaatia että kun sit joskus harvoin kaipaan kaveria, niin sit oliskin kaveri valmiina "palveluksessa"...

Nyt kuitenkin on asiat muuttuneet ja sitä kaipaakin erillailla seuraa. Onneksi on äiti-vauva-ryhmä, niin siellä saa jutella ja nähdä muita ihmisiä ja Vilhon myötä on muitakin äitejä ilmestynyt kuvioihin ja se on piristävää. Mut olishan se kiva, että olis joku jonkun kanssa kävis täällä lenkillä ja samalla vois jutella. Täällä meillä on tasan yks paikka mihin mennään ja se on Marian luo. Sinne on aina mukava mennä kun on joku määränpää lenkillä ja perillä saa teetä ja leipää. Ei siellä silti jokapäivä jaksa käydä. Siksi olenkin käynyt silloin tällöin Lauran ja Oskin kans Paraisilla kävelyllä, se on NIIN paljon kivempaa siellä kävellä kun näkee ihmisiä ja Vilhokin näkee vähän muutakin kuin sen saman tien. Ja aina voi mennä uutta reittiä.

Täytyy hankkia hiekkalaatikko ja joku keinu tohon pihalle kevääksi, että olis jotain tekemistä.

Sit on tietty mun vanha työkaveri ja shoppailukaveri Miia, joka on yhtä "epäsovelias" (sori Miia! kyl sää tiedät mitä tarkoitan!) kuin mä ja sen kans on tosi rentoa olla missä vaan, eikä haittaa vaikka tulis sammakoita suusta tai muuten vaan olis tosi pöhköllä tuulella, ei koskaan tarvi hävetä itseään ja sille voi aina soittaa extempore kun haluaa kaverin mukaan shoppailemaan tai kirpparikierrokselle.

Vaikken mä hirveesti pidä yhteyttä vanhoihin kavereihin, niin kyllä ajattelen heitä usein, semmosiakin, joita en ole vuosiin nähnyt, jälkeenpäin sitä tajuaa vasta, että mihin sekin tyyppi oikein jäi? Nytkään en ole Sannasta kuullut piitkiin aikoihin. Se sai kesällä vauvan (tosien pojan), joten arvaan, että sillä on kädet enemmän kuin täynnä. Mulla on sille lahjakin täällä odottamassa, jos saisin sen joskus toimitettua hänen äitille...Se on kans se että kun niitä lapsia ilmaantuu, niin kaikki vaikeutuu entisestään, kun pitäis tavata niin aina on joku lapsi kipeä tai ei ole autoa tai muuten vaan ei aikatalut mee yhteen ja kun sitä välimatkaa on paljon niin vaikeutuu entisestään...Kai se näin menee kaikilla.

Mut onneks on sukulaiset - ja niitähän meillä on paljon ja onneksi vielä niin läheisiä, että ei koskaan tarvii miettiä, että mitä tekis viikonloppuna kun aina voi mennä jonnekin kylään. Joten eiköhän meillä aika hyvä turvaverkosto ole joka tapauksessa. Jannea käy vähän sääliksi, kun se on niin sosiaalinen ja miesten on vielä vaikeampi pitää kavereista kiinni jos ei ole "luonnollista kanssakäymistä" töissä tms. Ja nyt kun se on muuttanut maalle, niin ei se enää näe sen vanhoja kavereita, joilla on kaikilla omat elämät. Ja kun se nyt on vielä yksityisyrittäjä, niin ei näe töissä ennää kavereita (sillä oli kuulemma tapana joka työvuoron aikana käydä kaikkien kanssa juttelemassa töiden lomassa...). Onneksi sillä on käsipallo, joten siellä sentään näkee kavereita, vaikka siellä ei paljon sen syviä jutella, vaan pelataan enimmäkseen. No se kyllä onneksi saa kaverin vaikka kannosta kun se tulee niin hyvin juttuun kaikkien kanssa. Ja se on ikionnellinen koneidensa ja traktoriensa kanssa - joita muuten tällä hetkellä on 4 kpl!!!

Vaikka usein Jannen kanssa tuleekin riitaa, niin tuntuu silti joskus, että meidät on varmaan luotu yhteen. En tajua kuinka hän on joskus voinut elää muualla kuin maalla ja ilman yhtäkään konetta tai traktoria!?? Muutenkin se on tosi positiivinen ja leppoisa ja hauska kun on hyvällä tuulella. Joskus taas ei ole niin hurmaava... Sitä ei haittaa vaikka mä kuljen joinakin päivinä koko päivän risaisissa kalsongeissa ja yöpaidassa ja näytän tosi nuutuneelta. Silti oon tosi haluttava ;) Jos meikkaan 5 minuuttia ennenkuin ollaan menossa jonnekin kekkereihin, niin saan kuulla, että "mitä sä nyt turhaan ittees laitat koko päivän? Et sä tarvii meikkii..." Sitte se menee itse laittamaan tukkaansa peilin eteen...

 

No tuli taas vuodatettua oikein olan takaa. Helpotti olo jo.