Mulla on nyt kolmena aamuna ollut sellaista, mitä ei vielä Vilhon syntymän jälkeen oo ollu...Eli omaa aikaa. Ihan omaa aikaa, että voin tehdä ihan mitä haluan. Normaalisti kun en ole Vilhon kanssa, olen joko tehnyt töitä, nukkunut, tehnyt ruokaa tai muuten hoitanut kotia. Kerran viikossa on ollut se joogalates...Mut esim. shoppailemassa tai muuta kivaa en ole päässyt yksin tekemään, muuta kuin ihan pari kertaa jotain vaatetta kiireellä hakenut kaupasta ja Janne on soitellut perään, että missä sä luuhaat... Ja kun Vilho on aina mennyt suht myöhään nukkumaan (aikaisintaan klo 21) niin illalla ei nukuttamisen jälkeen ole jäänyt aikaa itselle, jollen ole valvonut yöllä...Ja yöllä ei tule TVstä mitään, silloin ei viitsi hirveesti muutenkaan mitään touhuta, kun ei halua herättää muita, joten se on sit ollu surffailua ja töitä mitä oon harrastanu.

Nyt olen kolmena aamuna herännyt tosi aikaisin. Ensin puoli seitsemältä, sitten puoli viideltä ja tänään puoli kuudelta. Olen kyllä jo aikaisemmin herännyt, mutta kun uni ei ole tullut niin olen nouusut sängystä. Ja ruvennut siivoomaan keittiötä, pesemään pyykkiä, leipomaan, Vilhon tilkkutäkkiä tekemään. Ja olen saanut rauhassa syödä aamiaista ja juoda teetä (luksusta, kun Vilhon kanssa on vaikeaa juoda mitään kun se hyppii päälle ja kaikki mitä mä juon/syön niin senkin pitää saada) ja katsella aamutv:tä. Ihanaa!

Mulla on aina marras-helmikuussa semmonen pitkä jakso, jona valvon yöllä ja nukun aamulla pitkään (paitsi nyt ei Vilhon kanssa voi sitä tehdä, joten olen nukkunut sen kanssa päikkärit) ja sit kun tulee helmikuu, niin se heittöää ihan häränpyllyä ja alan heräämään tosi aikaisin ja nukahdan tosi aikaisin. Eilen torkuin jo 7 aikaan sohvalla ja nukahdin yhdeksän jälkeen sänkyyn kun nukutin Vilhoa, enkä tällä kertaa herännyt kun Janne tuli nukkumaan :) :) :),  vaan nukuin hyvin johonkin neljään asti ja sen jälkeen vielä torkuin siihen puoli kuuteen, eli unta olen saanut yllin kyllin.

Tää kyllä tasoittuu nopeasti, etten mä näin aikaisin herää joka aamu, mutta kiva kun ehtii ihan erilailla asioita tehdä kun yöllä jos valvoo niin ei kehtaa hirveesti touhuta - eikä sitä jaksakaan.

Meillä oli viime viikolla aika tylsää Vilhon kanssa, kun mä en jaksanut flunssan takia käydä ulkona enkä muuallakaan ja oli paljon hommia. Olin ihan veto poissa ja hermot kiireenä ja tylsistynyt. Vilhokin oli tylsistynyt ja senkin takia varmaan oli kokoajan mun kimpussa, kun en jaksanut leikkiä sen kanssa. Oltiin niin odotettu perjantain muskaria, että siellä pääsis vähän muita lapsia näkemään. Jannen piti viedä Vilho sinne ja olivat jo pesemässä hampaita kun huomasin, että "ope" oli lähettänyt tekstiviestin, että on kipeenä ja muskari peruuntuisi...Voi p***ana kun olin Vilholle niin selitellyt, että mennään muskariin ja se oli innoissaan ja nyökytteli päätä...Itku

No sitten Jannella tulikin jotain yllättäviä menoja ja mun työpäivä, kun piti töitä tehdä meni siihen ja sitten iltapäivällä sen pitikin viedä polttopuita jonnekin ja siinä meni pari tuntia ja sit sen piti vielä jotain touhuta niin kello oli jo lähemmäs 18 illalla ennenkuin se tuli sisälle. No onneks ukki oli tullut kotiin Pärnusta niin se oli vähän aikaa iltapäivällä katsomassa Vilhoa, niin sain vähän pakollisia hommia tehtyä ja äiti tuli sit puoli viiden aikaan ja oli kunnes Janne tuli sisälle (ja vähän pidempäänkin, että Janne sai vähän nukkua...), mutta ihan persilleen meni se päivä kun illalla Jannella oli vielä treenit...

Lauantaina päätin sitten, että en halua, taas, että Janne lähtee ulos omiin puuhiinsa ja me jäädään sisälle Vilhon kanssa ihmettelemään ja tylsistymään. Niin ylipuhuin Jannen, että mentäis Myllyyn, kun ei olla piiitkiin aikoihin käyty missään yhdessä ja Vilho saisi nähdä vähän ihmisiä ja olla meidän kanssa yhdessä. Janne ihme kyllä suostui. Miksi se suostui niin helposti ilmeni kun se kertoi, että sen pitääkin hakea traktorin renkaisiin nastat TurustaSilmänisku. No ei sen väliä...

Oltiinkin aika pitkään Myllyssä ja käytiin syömässä oikea kaloripommi - kanawrapit aurajuustokastikkeella ja ranskalaisilla...Nam! Vilho sai lihapullat ja muusia. Oli niin paljon väkeä, että Vilho sai istua isojen tuolissa, mutta ihme kyllä se pysyi siinä hyvin (sitten kun ruoka oli tullut) ja se ahmi lihapullia vatsan täydeltä, eikä kinunut mun ranskalais´ten perään ennenkuin se oli omat pullat syönyHymy, mutta siis tosi kiltisti oli. Sitten lähdettiin Myllyöä kiertelemään, käytiin vaatekaupoissa. Janne istui Vilho sylissä KappAhlissa kun siellä on semmonen lastennurkkaus missä tulee lastenohjelmia kokoajan. Siinä vieressä istui semmonen pikkutyttö ja oli hassun äköistä kun Vilho istui siinä Jannen sylissä ja katseli sormi suussa sitä pikku tyttöä, eikä TV ruutua.

Vilho oli yhtä hymyä siellä ostoskeskuksessa kun oli niin paljon ihmisiä. Täytyy useammin käydä!

Löysin vain yhdet housut (lökäpöksymalliset) itselleni, kun on yhdet ainoat enää käytössä, kun muut ovat liian isoja tai pieniä. Lauralta löainassa parit housut, yhdet menneet liian pieniksi mahasta ja toiset ovat taas liian leveät pepusta, että ne valuu. EIkä nyt voi vyötäkän käyttää kun se kiristää. Ne yhdet sopivatkin housut on semmoset, että ne valuu alaspäin kokoajan, että niitä täytyy kokoajan nostella. Tosi ärsyttävää. En ole mistään löytänyt semmosia perus äitiyshousuja, missä on naru yläpäässä, että siitä voi kiristää sopivan kireiksi. Jannella on yhdet isot tosi törkeän näköiset, varmaan Villen vanhat harkkahousut (Silmänisku) joissa naru vyötäröllä. Ne on maalin tahrimat ja reikäset ja mä oon niitä kotona pitänyt siinä toivossa, ettei kukaan tule yllätysvierailulle... No noi uudet housut on sit taas 20cm liian pitkät, että saas nähdä saanko ne ommeltua ennenkuin vatsa on jo poissa.

Myllyn jälkeen oli tarkoitus mennä katsomaan Jannen tuomariottelua mutta ei jaksettu Vilhon kanssa enää, joten me mentiinVilhon faffan ja mummin luo. Faffa oli yksin kotona eikä sekään oikein jaksanut Vilhon kanssa leikkiä niin Vilho kävi kaikkea sorkkimassa ja yritti tyhjentää lasikaappeja ym. Just ennen kuin lähdettiin pois (piti odottaa, että Janne tulee Turusta tuomarikaverin kyydissä), niin lelut löytyivät ja sitten mummikin tuli kävelyltä kotiin.

En jaksanut/muistanut käydä kaupassa ja meille piti sunnuntaina tulla vieraita...

Mun piti taas ihan lyhkäsesti kirjoittaa, mutta taas venyi, joten jatkan myöhemmin, kun nyt täytyy mennä lämmittämään Vilholle puuro.