Eli kirjoitin äsken pitkän pätkän meidän päivästä kun oltiin Myllyssä ostoksilla Vilhon Terhin Bastin ja Peikin kanssa ja muutenkin ajatuksista ja suunnitelmista huomiseksi. Mutta se teksti hävisi taivaan tuuliin. Joten nyt en sellaista romaania uudestaan kirjoita. Vaan ihan lyhkäsesti päivän teemat:

Ostoksilla/katselemassa Myllyssä. Tuli jotain pientä ostettuakin. Vain pientä. Vilholle mm. maatila-kirja, koska huusi niin kovasti kirjan perään kirjakaupassa. No sai lukea sitä sitten ostosreissun aikana.

Myllyn joulumaassa Vilho sai leikkiä muiden lasten kanssa "lelutalossa". Oli elementissään ja yritti ottaa kontaktia kaikkiin repimällä ensin puserosta ja sitten katsomalla suoraan silmiin ja hymyilemällä oikein leveästi, hassun näköisesti melkein irvistäen (se tarkoittaa vissiin että "olen kiva poika, leikiksä mun kans?"). Vähän aikaa se jaksoi siellä olla ja lähti sitten kävelemään ympäri joulumaata ja sieltä ulos Myllyn kävelykadulle. Sitä harmitti kovasti kun pysäytän sen harharetket. Oklis niin kova hinku lähteä omapäisesti lätkimään kovaa vauhtia ihmisvilinässä. Tuli useaan otteeseen mulle ilmi, että turvavaljaat olis tosi tarpeelliset koska kun kerran ottaa vaunuista pois niin ei halua enää takas istumaan, joten ne oli yks hankinta.

Meillä oli Terhin Bastin ja Peik-vauvan kanssa treffit Myllyssä neljän jälkeen. Se oli Bastille yllätys että tulevat sinne, koska B on allapäin kun Kimi on Tanskassa kans Jannen ja Rogerin kans Villen ja Sarin luona. Sekin oli yllätys, että me ollaan siellä Vilhon kanssa ja sekä Vilho, että Basti olivat silminnähden iloisia kun tavattiin. Vilho alkoi heti huutamaan "Baa Baa" ja "Batti" ja vilkuttamaan ilmassa käsillään ja oikein kihertämään kun tunnisti Bastin joka tuli rullaportaissa meitä vastaan. Oli kivaa olla Myllyssä ostoksilla/katselemassa kun ei ollut mitään "pakollista" hankittavaa. Käytiin välissä kahvilassa syömässä jotain pientä ja "vauvat" syöttämässä. Vilho ei malttanut kauan istua syöttötuolissa kun siellä oli semmonen lasten "tietsa" jossa kosketusnäyttö, ja kuvia painamalla tuli erilaisia pelejä. Basti pelasi sitä ja Vilhokin änki itsensä Bastin eteen "pelaamaan". V huusi innoissaan ja huitoi käsillään siellä kahvilassa (keskusteli vissiin Bastin kanssa) ja "sekosi" välillä niin että joku joka ei tietäisi Vilhon tempperamenttia ihmettelisi, että mikä tuota vaivaa...Siihen kahvilaan tuli vähän elämää kun V juoksi ympäriinsä Bastin perässä huutaen ja välillä juoksi ulos käytävälle ja me vuorotellen Bastin kanssa juostiin sen perässä, ettei se häviäisi ihmisvilinään.

Kun monen tunnin päästä oltiin lähtemässä kotiin V halusi halia Btä ja saikin Bltä halin ja oli oikein tyytyväinen. Pikku Peik oli koko ajan kuin enkeli vaikka oli vähän etuajassa herätetty päiväunilta. Ei nukkunut yhtään (eikä iteknyt!?) yli 3 tunnin ostosreissun aikana vaan iloisesti jutusteli itsekseen vaunuissa. Oli kivaa käydä Tepan&co. kanssa ostoksilla, kiva nähdä vähän eri merkeissä kuin normaalisti. Enkä olisi malttanut kuitenkaan olla koko päivää kotona kun olin jo henkisesti valmistautunut lähtemään jo torstaina Lappohjaan mummilaan, mutta kun on se viimeinen muskari perjantaina niin ei voitu vielä lähteä.

 Kivasti kyllä tuo maha ottaa jo kylkiluihin!!?? Vähän mietityttää että mikä jättiläinen sieltä on tällä kertaa tulossa. Vaikka en usko että se paljon isompi kuin Vilho on, mutta maha vaan on niin korkealla, että voisi olla jo 30 viikolla...Toisaalta jos on isompi niin sektiosta ei ainakaan tarvi tapella.

Tästä nyt ei tullutkaan mikään ihan lyhkänen kirjoitus. En vaan onnistu kirjoittamaan lyhyesti kun en ennalta mieti mitä kirjoitan (paitsi alussa kun piti kirjoittaa uusiksi mitä ensin meni taivaan tuuliin) vaan kirjoitan mitä päähän pälkähtää. No eikse oo se blogin tarkjoitus, että saa kirjoittaa just mitä itse haluaa?! No nyt ÖITÄ. Tai siis meen pakkaamaan valmiiks ku huomenna lähetään suoraan muskarista (hesellä käydään syömässä ensin) Lappohjaan. Nukahdin illalla nukuttaessani Vilhoa, kuten usein käy, joten siksi jaksan taas valvoa vähän lisää.